SUMMER SALE SAVINGS ARE HERE!  SAVE ON FAMILY FINDERY-DNA, & mtDNA!  ENDS AUGUST 31ST

Nevalainen

  • 51 members

About us

Testitulosten mukaan Nevalaiset kuuluvat kahteen aivan erilliseen ryhmään:  I-Y55803 (arviolta yli 95%) ja N-Z35252 (alle 5%). Ensimmäinen ryhmä on vanhaa skandinaavista perimää ja toinen on idästä tullut, Suomessa hyvinkin yleinen miesten ryhmä.

Ryhmän I-Y55803 kanta-isä on mahdollisesti siirtynyt Nevajärven (Laatokan) rannoille viikinkien itäsuuntauksen aikana, tai sitten jo paljon aikaisemminkin. Viikinkien valtausretkiä Euroopassa on tiedossa vuosilta 790-1066. Suomeen siirtymisen jälkeen ensin on asuttu Länsi-Suomessa. Varhaisin kiintopiste siellä näyttää sijoittuvan Ylistaron seutuville. Suomen DNA -projektisivuilla tämä vaikutus näkyy selkeästi osumakartoissa. Toinen ryhmämme N-Z35252 on nykyään todella harvinainen ja alunperin idästä Suomeen tullut sukuhaara.

Mielenkiintoinen tutkimisen aihe on molempien isälinjojen I ja N voimakas läheisyys Etelä-Pohjanmaan ja Karjalan kannaksen vastaaviin I- ja N-isälinjoihin.
Nevalaisten N-ryhmän melko läheisiä osumia on myös Norjassa, Ruotsissa (Upplanti) ja Virossa sekä paikoitellen Itä-Euroopassa.

Suurin osa Nevalaisista kuuluu siis sellaiseen alaryhmään josta myös norjalainen Norse-tyyppi (I1d1 P109) on aikanaan haarautunut. Ajankohta ei ole tiedossa, mutta tuon geenimutaation iäksi on arvioitu 4000 vuotta.
 
Alaryhmä
I-Y55803 tarkoittaa käytännössä sitä että ryhmän jäsenistä löytyy I-haploryhmässä kaikkein alimmalla tasolla ainutkertainen geenimutaatio (snippi) Y55803. Ryhmät nimetään uudessa järjestelmässä tämän alimman positiivisen SNP-osuman mukaan. Y55803 on löytynyt toistaiseksi vain Savikylän Pekka Nevalaisen jälkeläisiltä ja on siten suvullemme hyvin tunnusomainen snippi, ikään kuin oma "korvamerkki".

Voit tutustua aiheeseen laajemmin Suomen DNA-projektin sivuilla. Kannattaa myös perehtyä meille hyvin läheiseen I1 Suomi -projektiin.


Test results indicate us belonging to haplogroup I-Y55803. There was potentially a settlement in lake Neva (Ladoga) as part of the Viking's eastern expansion. We belong to I1d* subclade (ISOGG), from which the Norwegian Norse-type (I1d1 P109) has also branched. The time of branching is not yet known, but the age of that gene mutation is estimated to be 4000 years. 


Osumat 25 markkerin tasolla I-Y55803 ryhmässä
/ Matches with 25 markers in our I-Y55803 group:

Osumat 25 markkerin tasolla N-Z35252 ryhmässä 
/ Matches with 25 markers in our N-Z35252 group: